Niin, olen nyt toista kertaa viikonlopun yksikseni. Lapset ovat isällään ja minulla on hiljainen koti. Olo on outo, mutta samalla nautin siitä, että minulla on kerrankin aikaa vain itselleni. Voin sopia menoja kysymättä keneltäkään mitään. Voin pyrähtää lenkille, kun siltä tuntuu ja lojua lenkin päälle saunassa juuri niin kauan kuin itseä huvittaa. Ja silti jossain taustalla on koko ajan ikävä lapsia. Se ei häviä varmasti koskaan, mutta tolkutan itselleni, että myös minä tarvitsen tätä omaa aikaa. Ja tiedänhän minä, että tarvitsen. Lähes 20v olen ollut 24/7 saatavilla jollekin, joten nyt en aio tuntea huonoa omaatuntoa tästä ajasta, jolloin voin vaikka maata sohvalla ja syljeksiä kattoon, jos huvittaa. Harvemmin kyllä huvittaa...

Opiskelut ovat viimeistä silausta vaille valmiit ja nyt on työnhaun aika. Kahdessa haastattelussa olen käynyt viime päivien aikana ja nyt siis vain odotellaan. Kaksi aivan totaalisen erilaista työtä, mutta omat hyvät puolensa kummassakin. Nyt, kun on kaksi erilaista tutkintoa, on valinnanvaraa onneksi vähän enemmän. Ensimmäisellä tutkinnollani tekisin vain yhdenlaisia töitä eläkeikään asti. Vaan minä kun en halua jämähtää paikoilleni, elämässä täytyy tapahtua aina jotain uutta ja mielenkiintoista.