Siinäpä se, otsikossa tiivistettynä. Hetkittäin tunnen musertavaa yksinäisyyttä. Ei ole ketään, kenelle kunnolla puhua. Ihmisiä on kyllä ympärillä, mutta ei sellaisia, joille uskoutuisin ja saisin mieltäni purettua. Välillä tekisi mieli huutaa. Itkeä ja raivota. Välillä taas kaivautua peiton alle ja odottaa siellä parempia aikoja. Mutta tuleeko sellaisia? Vai onko kaikki vain itsestä kiinni? Rakas joulupukki...tuothan minulle kristallipallon? 

Kaipaan niin myös toisen ihmisen kosketusta... Ihan vain sitä, että saisin kömpiä jonkun turvalliseen syliin. Jonkun, joka oikeasti välittäisi. Vaan toiveajattelua sekin.